Tosissaan, ei tosikkona
pysyvyys
inhimillisyys
Viihtyvyys
2,8 M€
ASIANTUNTIJAT
27
ASIAKKAAT
31
ASIAKKAIDEN LV. KESKIARVO
206 M€
Kansainvälinen kokemus
Olemme perustamisestamme lähtien toimineet kansainvälisesti. Digitaalinen maailma ei liiemmin piittaa valtioiden rajoista, emmekä mekään. Operoimme siellä missä se on meille ja asiakkaillemme kannattavaa.
Autamme asiakkaitamme myymään ja kehittämään liiketoimintaansa globaalisti Australiasta Alaskaan. Viemme asiakkaita Suomesta ulkomaille ja tuomme ulkomailta asiakkaita Suomeen. Asiakkaita meillä on ollut kuudesta eri maasta. Heidän liiketoimintaansa olemme kiihdyttäneet kymmenissä maissa viidellä eri mantereella.
Ruotsi on jo pitkään ollut meille toinen kotimarkkinamme. Noin neljännes Arvolaisista puhuu ruotsia äidinkielenään.
VARISTON MÄKISTÄ VIRGINIAAN
Sunnuntaiset suunnittelusessiot Variston mäkissä, johtivat siihen, että alkuvuodesta 2014 viisi yhdessä jo vuosia työskennellyttä verkkoliiketoiminnan asiantuntijaa lähti rakentamaan itselleen ja heitä seuraaville parasta mahdollista työpaikkaa. Tavoitteena rakentaa liiketoimintaa, joka on ennen kaikkea inhimillistä, mutta myös tuottavaa, haastavaa ja palkitsevaa, sekä samalla fokusoitunutta mutta riittävän laaja-alaista.
2014-2019
Halusimme olla parhaita yhdessä haastavimmista vertikaaleista, monikanavaisessa kaupankäynnissä ja verkkokaupassa. Se on johtanut meidät sekä syvälliseen strategiseen ymmärrykseen että ‘kädet savessa’ -osaamiseen verkkokaupasta ja sen roolista koko liiketoiminnan ytimessä.
Osakkuudet kansainvälistyvistä verkkokaupoista (Divestock, Jolie Beauty) ovat kasvattaneet osaamista kansainvälisestä skaalautumisesta, rahoituksen keräämisestä, hallitustyöskentelystä, exiteistä ja ennen kaikkea kasvun tekemisestä ja mahdollistamisesta.
2019-
Vuonna 2019 halusimme laittaa osaamisemme todelliseen tulikokeeseen absoluuttisesti haastavimmalla markkinalla, USA:ssa. Amerikan valloitus aloitettiin Virginialaisen perinteikkään J.G. Edelenin kanssa. Tämän jo pitkään jatkuneen asiakkuuden lisäksi olemme päässeet auttamaan muitakin yhdysvaltalaisia yrityksiä niin heidän kotimarkkinallaan kuin ympäri maailmaa.
Asiakkaamme kiittävät tekemistämme tuloksista ja hengestä, jonka luomme ympärillemme: Tosissaan, ei tosikkoina. On ollut hienoa olla mukana rakentamassa useita Suomen kovimmista verkkokaupan kasvutarinoista: Netraudasta Vekeen, Lumisesta Hobby Halliin, Autoverkkokaupasta Bikeshoppiin, Finlaysonista Puuiloon.
Varistosta alkanut polkumme, joka on johtanut meidät seikkailuihin Helsingin kautta Tukholmaan ja Rovaniemen kautta aina Virginiaan asti, on vasta alussa.